Museoviraston avustukset perinnealuksille
Museoviraston kulkuvälineiden korjaamiseen ja entistämiseen tarkoitettujen avustusten hakuaika vuodelle 2019 on 1.10.2018 – 2.11.201.
Tuure A. Korhosen höyrylaivaelokuvia Kansallismuseossa 26.9.2018
Elokuvantekijä ja höyrylaivojen ystävä Tuure A. Korhonen täytti 6. heinäkuuta 90 vuotta. Merkkipäivän juhlistamiseksi SLHY järjestää yhdessä Kansallismuseon kanssa tilaisuuden, jossa esitetään kaksi Korhosen elokuvaa. Tekijä on paikalla tilaisuudessa kertomassa kyseisten elokuvien teosta ja vastaamassa yleisön kysymyksiin. Tapahtumalla juhlistetaan samalla myös tänä vuonna 50 vuotta täyttäviä Suomen merimuseota ja Suomen Höyrypursiseuraa. Tilaisuuteen on vapaa pääsy. […]
Vierailu Kanavansuun Perinnelaivatelakalle ja Kanavamuseoon, Lappeenranta 16.6.2018.
SLHY:n jäsenet ovat tervetulleita Merihistoriallisen yhdistyksen järjestämälle retkelle. Osallistujat voivat saapua Lappeenrantaan valitsemillaan tavoilla. Tapaamme klo 13 Kanavamuseolla, jossa meillä on opastus. Ilman autoa tuleville on tarjolla kyytejä museolta Kanavansuun telakalle, jossa meille esitellään telakan historiaa ja siellä olevia vanhoja laivoja. Lopullinen aikataulu ja mahdolliset muutokset ilmoitetaan osallistujille. Vierailulle voi ilmoittautua 12.6. mennessä sähköpostilla osoitteeseen […]
Kevätkokous 5.5.2018
Yhdistyksen kevätkokous pidetään toimitiloissamme lauantaina 5.5.2018 klo 15 alkaen. (Huomaa kellonaika! Myöhemmin kuin aiempina vuosina.) Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat. Kokouksen jälkeen kuullaan Juha Joutsin esitelmä, jonka aiheena on Herttoniemen öljysatama. Tarjoilujen mitoittamiseksi toivomme ilmoittautumista 3.5. mennessä sähköpostilla posti (a) slhy-laiva.fi tai tekstiviestillä puhelinnumeroon 0400 924 212. Kutsu on julkaistu myös Laiva-lehdessä 1/2018 s. 50. Tervetuloa!
Jäsenmaksulaskut lähetetään huhtikuussa
Laiva-lehdessä 1/2018 annetusta tiedosta poiketen jäsenmaksua ei tarvitse maksaa ennen varsinaisen laskun saapumista. Meistä riippumattomista syistä jäsenten viitenumerot eivät ole tulostuneet takasivun osoitetietojen yhteyteen, eikä viitenumeroa voi näin ollen käyttää. Jos kuitenkin haluat maksaa jäsenmaksun ennen varsinaista laskutusta, kirjoita nimesi (jäsenen nimi) maksun saajalle tarkoitettuun lisätietokenttään. Jos sinulla on vanhoja laskuja tallessa, voit käyttää niissä […]
Syyskokous 2.12. klo 13
Yhdistyksen syyskokous pidetään toimitiloissamme lauantaina 2.12.2016 klo 13 alkaen. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat. Kokouksen jälkeen kuultavassa esitelmässä Juha Joutsi käsittelee 120 mm Armstrong laivatykkejä Suomessa. Tarkemmat tiedot ja ilmoittautumisohjeet Laiva-lehdessä 3/2017. Ilmoittautumista toivotaan tarjoilujen mitoittamiseksi. Huomaa kellonaika klo 13, siis ei klo 15 kuten normaalit messilauantait! Tervetuloa!
Myyntipäivä 10.6. klo 12-16.
Yhdistyksen toimitilassa Wellamossa järjestetään poistokirjojen, lehtien ja muun aineiston myyntipäivä lauantaina 10.6. klo 12-16. Myynnissä myös SLHY-paitoja (college ja T-paidat) ja pinssejä. Myös ilmaiseksi on tarjolla kirjoja ja vanhoja merenkulkulehtiä (esim. Navigator) sekä joitakin vanhoja Laiva-lehden numeroita. Tapahtuman vuoksi jäsentapaamista EI järjestetä 3.6.2017. Tapaamiset jatkuvat taas elokuusta alkaen joka kuun ensimmäisenä lauantaina. Tervetuloa! Varaathan mukaan […]
Laiva-lehtiä jaossa Venemessuilla
Vanhoja Laiva-lehtiä on jaossa Suomen höyrypursiseuran osastolla Venemessuilla Helsingissä. Ilmaiseksi tarjolla mm. numeroita 4/2004, 3/2006 ja 4/2010. http://www.slhy-laiva.fi/laiva-lehti/arkisto/ Saatavana niin kauan kuin lehtiä riittää. Osastolla on myös myynnissä mm. Korsteeni-lehtiä sekä uutta S/S Mikko –kirjaa.
Perinnealusten entistämisavustukset haettavana
Museovirasto julistaa haettavaksi perinnealusten entistämisavustukset. Haku alkaa maanantaina 16.1.2017 kello 8:00 ja päättyy tiistaina 28.2.2017 kello 16:00. Lisätiedot Museoviraston sivuilta. *** Museiverket lediganslår det behovsprövade statsunderstöden för reparation och restaurering av traditionsfartyg. Ansökningstiden för statsunderstöden för traditionsfartyg börjar 16.1.2017 kl. 8:00 och slutar 28.2.2017 kl. 16:00. Mer info från Museiverkets hemsidor.
Liity jäseneksi, Laiva-lehti 4/2016 kaupan päälle!
Nyt kannattaa liittyä SLHY:n jäseneksi vuodesta 2017 alkaen. Joulukuun aikana liittyneet saavat kaupan päälle Laiva-lehden numeron 4/2016 veloituksetta. Jäsenmaksulasku toimitetaan vuoden 2017 alkupuolella. Vuoden 2017 jäsenmaksu on 35 euroa. Jäsenlomakkeeseen pääset tästä. (Huom. Ethän käytä kommenttilomaketta!) Tarjous on voimassa uusille jäsenille.